maanantai 22. joulukuuta 2014

Let it Roar!

Pari postausta takaperin mainitsin superjännän projektin, joka oli siinä vaiheessa vielä puolisalainen. Tässä jo hetken aikaa se ei ookaan ollut enää niin salainen ja nyt on siis hyvä aika tarinoida siitä. Oon liekehtinyt tästä projektista helmikuusta asti ja voi että, mahtavuutta! 

Aloitetaan siitä, että yksi mun ammatillisista unelmista toteutui. Iso sellainen. Yläasteella päätin, että haluan jossain vaiheessa tehdä jollain tasolla töitä musajuttujen parissa. Ammattikoulussa, jo cateringin aikaan, keksin, mitä se olisi. Artistipuvustus. Oon aina keikoilla käydessäni kiinnittänyt paljon huomiota lavapukeutumiseen, erityisesti naisten. Se oli siis täysin luontevaa tajuta, että sitä mä haluan tehdä. (Jorisen tästä aiheesta ehkä oman postauksen.) Iso unelma toteutui ja tällä hetkellä on fiilis, että sitähän pystyy ihan mihin tahansa.

Joku saattaa muistaa Heinon Pekalle tehdyt liivit, mutta ne on pientä tähän verrattuna. Ainakin omasta mielestä. 

Asiakkaana Battle Beastin upea vokalisti Noora Louhimo
Tietyllä tasolla idea tähän lähti jo 2012, kun vähän verta itkien katselin Nooran lavakorsettia. Ajattelin, että olispa siistiä hänelle moinen tehdä. Pitkään jäi ajatuksen tasolle, mutta se palaili mieleen aina toisinaan. Täysin omaa ansiota tämän työn saaminen ei ollut, sillä A näki Nooran ja heitti ajatuksen ilmoille. Noora innostui ja sitten olikin mun vuoro laittaa asiasta viestiä ja koko homma lähti vireille. Toukokuussa nähtiin mittojen ja suunnittelun puolesta ja homma pääsi kunnolla alkuun. 
Suunnittelu oli yllättävän kivuton. Tulevan levyn teemaväri oli punainen. Nahkaremmeillä tuotiin iso kasa rokkia mukaan. 

1-layer vyötärökorsetti kalanruotocoutilista. Värjäsin kankaan itse kahdella värillä ja siitä tuli kyllä jännittävä. Plansetti, sirkat, nyörit ja kanttaukset ovat mustia. Ääliö unohti ottaa kunnollisen kuvan valmiista korsetista, joten nyt pitää tyytyä promokuvaan sekä musavideoon.

bb_group_prime

Kyllä muuten oli pieni ompelijatar innoissaan, kun kuuli, että oma tekele päätyy promokuviin eli järjettömän laajaan levitykseen musavideosta puhumattakaan. Ja hyvältähän se näyttää ainakin omaan silmään. Mitä mieltä te ootte?
Tällä hetkellä on työn alla toinenkin lavavaate Nooralle. Siitä sitten lisää kunhan valmistuu.

Nyt kun ensimmäinen artistipuvustusduuni onnistui mainiosti tästä sai ison annoksen itsevarmuutta. Ja oon ehdottomasti ylpeä itsestäni ja siitä, että toteutin yhden suurimmista ammatillisista unelmistani. Hihkun tästä innoissani varmaan vielä pitkään

Madness -videolta näkee lisää korsettia. Pienenä varoituksena, videolla on paljon tissejä ja pyllyjä.



Battle Beastin Unholy Savior julkaistaan 16. tammikuuta. 

8 kommenttia:

  1. Onpa aika älyttömän siisti korsetti! Sopii Nooralle kuin nakutettu, vaikkei se kyllä ihme olekaan :) Se on myös tosi hyvä juttu että oot päässyt tekemään sitä mikä oikeasti kiinnostaa, tästä on sitten helppo jatkaa eteenpäin ja varmasti saada muiltakin artisteilta puvustusduunia! :)

    VastaaPoista
  2. Wau, mahtava projekti ja lopputulos! Onnea! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa :) onnea unelmiesi saavuttamisesta ^_^♥

    VastaaPoista
  4. Hitsi, oon kade! Tollanen on kyllä upea tilaisuus ja poikii varmasti lisää hommia ja tilaisuuden toteuttaa unelmiaan. :) Go girl!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.