… Kaikki kohdallaan (Lontoo pt.2)

Lontoo-seikkailun kantava teema oli ehdottomasti fanityttöily. Vaikka virallinen syy seikkailulle kävikin jo ilmi edellisessä postauksessa, kohokohta oli ehdottomasti toinen superjuttu, missä käytiin. Making of Harry Potter, Warner Bros Studio Tour. (Jos et halua jostain syystä spoilaantua aiheesta, jätä postaus lukematta.)

Lauantaiaamun epäinhimillisen aikainen herätys oli tuskaa, mutta saatiin itsemme jotenkuten kasaan ja kohti Overground-asemaa. Matkan alkuosa meni ihan näppärästi, mutta vaihtojuna ei sitten enää sujunutkaan. Kuski kuulutti, että joudutaan odottelemaan hetki, edessäpäin on tulva. Jo siinä vaiheessa pieni paniikki alkoi nostamaan päätään ja hypin seinille.

Hetken päästä kuski kuulutteli uudemman kerran ja totesi, että matka tyssäsi tähän. Loistavaa. Ei muuten ollut itku kaukana siinä vaiheessa. Aikaa ei ollut mitenkään liian paljoa, ja ajoissa oli oltava. Hätäratkaisuna päädyttiin soittamaan taksi (ehkä maailman kamalin puhelu, paniikissa vieraalla kielellä, hiphei) ja paniikki vain kasvoi odotellessa. Päästiin hyppäämään taksiin, ilman tarkkaa osoitetta, minne tahdottiin. Paniikki. Maailman paras taksikuski soitteli pari puhelua ja sai koordinaatit. Paniikki lieveni tässä vaiheessa hiukan. Lopulta kurvattiin studion pihalle huikeat 5 minuuttia ennen lipussa lukevaa aikaa. Kiiteltiin päivän pelastanutta kuskia vuolaasti ja kipiteltiin vaihtamaan tilausvahvistus lipuiksi ja sitten sisälle.

Jo aulassa fiilis (ja Ford Anglia) oli katossa ja fanityttökohtaus oli todellisuutta.

Jonossa jännitti niin paljon, ettei kuvaamisesta meinannut tulla yhtään mitään. Infotuokion (ai että, sympa työntekijäpoika) jälkeen päästiin leffateatteriin, josta pääsi edelleen Suureen Saliin. Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Suureen Saliin oli ripoteltu koulupukuja ja opettajien pukuja. Kaikki oli ihan liian mahtavaa. Epätodellista.

Suuressa Salissa meille kertoiltiin joitakin faktoja, joista puolet kyllä menivät omalla kohdalla ohi, kun tiirailin liian innoissani kameran läpi. Kuvaamisen puolesta sai kyllä käyttää kaikki olemattomat taitonsa, että onnistuu ilman salamaa. Joka puolella oli mielettömän siistejä ja yksityiskohtaisia juttuja. Pää oli pyörällä jo heti alussa. Kuitenkin jo Suuri Sali oli kaiken sen aamuisen paniikin arvoista. Annetaan kuvien kertoa.

Vaatetusalan ihmisenä olin pyörryksissä kaikista upeista puvuista ja niiden yksityiskohdista. Yllä oleva Beauxbatonsin koulupuvun vaiheittainen esillelaitto oli mahtava!

Sannin kanssa naureskeltiin poikien makuusalille, koska sänkyjä oli vain neljä ja poikiahan siellä on viisi. Päädyttiin lopputulokseen, jossa Dean ja Seamus jakavat sängyn. Ronin neulottu tilkkupeitto oli aivan liian ihana, mäkin tahdon.
Makuusali ja oleskeluhuone olivat aivan ihania. Kodikkaita. Eriparisuus ja hienoinen nuhjuisuus  paransivat yleisfiilistä. Melkein kuin kotona olisi ollut.

Peiliteinikuvaus goes magic. Vissiinkin ainoa kuva koko reissulta, missä pönötetään yhdessä. Iseeviot ois ihan kiva lisä sisustukseen. Tuossa salissa oli kaikkea mahdollista. Joka puolella oli vitriinejä, joissa oli rekvisiittaa aina siepeistä hirnyrkkien kautta Liekehtivään pikariin.

Magic is Might -patsas oil käsittämättömän vaikuttava. Se on kaikessa karmeudessaan upea. Sinänsä ihan älytöntä, että elokuvaa varten on tehty jotain noinkin hillittömän massiivista. Lukeman perusteella yksi ihminen sen teki. Tuolla taustalla näkyy pala Taikaveljeyden lähteestä, joka sekin oli melko vaikuttava. Tai no, mikäpä tuolla ei ois ollut mahtavaa? 

Kaikkea sitä. Ois aika näppärä tapettinakin. :)

Vitriinin täydeltä grafiikkaa leffoista. Kelmien kartta. Mieletön. 

Grafiikoiden jälkeen kipiteltiin ulos, jossa meitä odotti jännittäviä asioita. Kermakaljaa myyvä koju oli kovin sympaattinen. Itse kermakalja oli jotain äärimmäisen kummallista. Hyvää, överimakeaa ja hassua.  Ei sitä oikein osaa edes kuvailla. Jos käytte katsomassa Studio Tourin, maistakaa kermakaljaa!

Poimittaislinjan tangolle pääsi tanssimaan ja pitihän se kokeilla. Hävettää ihan, kun joka kuvassa vaatteet on niin päin helvettiä kuin vain voi. Hyvä minä, oikeella alalla. Vyön alla on tallessa lapsille tarkoitettu leimapassi. :)

Tylypahkan silta, Valedron hautakivi, Likusteritie 4, Potterin talo Godricin Notkossa ja Viisasten Kiven shakkinappulat löytyivät ulkoa Poimittaislinjan ja Anglian lisäksi. Päästiin takaisin sisätiloihin, special effect -osastolle. Vahanukkeja, maskeja, Leijonahattu. Hämäkäk.

Hämäkäk oli virallisesti ällö. Ja valtava. Mulla ei ole mitään ongelmia hämähäkkien suhteen, mutta kun valtava Hämäkäk roikkuu katosta kaikkine koipineen, tekee mieli juosta äkkiä pois alta.

Erikoisefektien jälkeen päästiin hipsimään Viistokujalle! Mielettömän siistiä, taas kerran. Weasleyn Welhowitsit herätti hilpeyttä ja Ollivander kylmiä väreitä. Irveta oli ihana vinojen pylväidensä kanssa.

Huomatkaa taustalla Ryynirakeita mainostava, pelottava, hökötys.

Viistokujalta päästiin ihailemaan white card -malleja, teknisiä piirrustuksia, pienoismalleja sekä konseptitaidetta. Olisin voinut ottaa jokaisen niistä konseptitaideteoksista kotiin seinälle. Mielettömiä. 

Taideteosten jälkeinen oviaukko pysäytti kaiken. Ajattelun, hengityksen hetkellisesti ja ehdottomasti ajan.

Seisoin oviaukossa lamaantuneena tuijottamassa varmaan 5 minuuttia. Perästä tuleva Sanni ihmetteli, että mitä mä oikeen siinä seisoskelen. Huvikseni.

Itku ei ollut todellakaan kaukana tuossa tilanteessa. 

"Hogwarts will always be there to welcome you home." - J.K.Rowling

JKR -lainaus on paikallaan, koska ihan oikeasti tuntui, että nyt ollaan kotona. Tylypahkan, valtava, pienoismalli oli aivan käsittämätön. Sen pääsi kiertämään kokonaan ympäri ja joka suunnasta se oli yhtä upea. Teki lähinnä mieli itkeä ja kiivetä tuonne istumaan. 

Idiootti näyttää kuvassa idiootilta, mutta tästä kykenette ehkä hahmottamaan rakennelman kokoa. Salin valot vaihtelivat yön ja päivän välillä. Sinisessä yövalaistuksessa ikkunoihin syttyi pieniä valoja. Koko homma on maalattu käsin. Sgdojösg0åjoslnöbmz. Sanat ei riitä, se pitää kokea. Tuolta ei todellakaan halunnut lähteä pois. Kierros tosin päättyi tuon jälkeen ja seuraava kohde oli kauppa. 

Myynnissä oli vaikka mitä. Kaatoja, kaapuja, suklaataikasauvoja, tupahuiveja, Hunajaherttuan karkkeja, ihan kaikkea. Löysin pari superkivaa juttua, joista koitan napata teille kuvat, kunhan muistan. 

Kun lompakko oli maksettu anorektiseksi, oli aika lähteä kohti sukkulabussia ja juna-asemaa.

Juna-asemalla venaillessa juostiin ekana hakemaan jostain ruokaa ja sitten nokka kohti Eustonia. Pakollinen visiitti King's Crossille, jossa asiat oli tehty vaikeaksi. Joo, Laituri 9 3/4 on turistikohde, mutta nyt siellä oli virallinen kuvaaja paikalla. Kuvat ois saanut sit ostaa viereistä HP-kaupasta, jossa myytiin samaa tavaraa, muutamilla laituri-tuotteilla lisättynä, kuin studiolla. Omat kuvat epäonnistui taas vaihteeksi, mutta on se silti näytettävä. Höpö jonopoika tuli ja hyppäsi mukaan kuvaan.

Jonosta sai kuvaan mukaan omaa väriä tunnustavan huivin ja kuten huomaatte, oon ehkä hiukan tylsästi Rohkelikko. Pottermore kertoi sen.

King's Crossilta hypättiin metroon ja suunnattiin Camden Towniin. Muutaman tunnin pyörimisen jälkeen hypättiin taas metroon ja päädyttiin Oxford Streetille. Kipaistiin parissa kaupassa ja ninjattiin metrolla hotellille. 14 tuntia ympäriinsä kävelemistä kävi voimille. Suihkuun, teetä ja juustokakkua ja nukkumaan. 

Sunnuntaina lähdettiin kohti kotia, mutta ehdittiin pyörimään Westfieldissä vielä pari tuntia aamusta. Metro Victoriaan, juna Gatwickin lentokentälle, lento Helsinkiin, bussi Turkuun, kävelymatka kotiin. 

Reissu oli mitä parhain, mutta kovan Lontoo-kuumotuksen se jätti. Pakko päästä pian takaisin, pidemmäksi aikaa. Musikaaleja! 

Mulla on teille seuraava postaus jo melkein valmiina, joten tällä kertaa ei tarvii odotella kuukautta, yay. Parasta loppusyksyä, käykää Lontoossa ja lukekaa Potterit!