torstai 28. helmikuuta 2013

Maastoutumisharjoituksia

Kaivellaan vähän lisää vanhoja. Löysin arkistojen kätköistä kuvia, joista ehkä mulle rakkaimmat housut näkyvät mainiosti. Alla oleva kuva lienee öö... reilut kolme vuotta sitten napattu. Tykkäsin tosta tukasta hirvittävän paljon ja välillä haikailenkin pinkin perään.

housut_s_zpse09f14fd

Pointti ei kuitenkaan oo kuva, vaan kuvassa näkyvät housut. Nuorena metallistina vinguin pitkään maastohousujen perään, mutta äiti kielsi ostamasta. Ratkaisu, minähän näppäränä tyttönä ompelin ne itse. Nääkin on ommeltu ysiluokan käsityötunneilla, kun saatiin keksiä itse, mitä haluttaisiin tehdä. Kaavatkin näihin piirtelin eräiden farkkujen avulla, koska malli oli just eikä melkein.

Siitä lähtien, kun opettaja nää housut mulle palautti, ne oli suunnilleen liimattuna jalkoihin. Ja äiti valitti. Noihin aikoihin käytin oikeestaan vaan bändipaitoja, huppareita, maastohousuja tai mustia samanmallisia farkkuja, tennareita ja koruja oli jäätävä määrä. Metallistin perusvaatetus. Olin pukeutumisen puolesta todella tylsä. Välillä päälle eksyi hame, mutta melko harvinaista se oli. Nykyään taas luokkakaverit järkyttyy nähdessään mut housuissa. Välillä on hauska vetää kuvaa vastaavat vaatteet päälle ja fiilistellä. 

Housut oli jalassa jatkuvasti syksystä 2007 aina kevääseen 2011 asti. Sitten keksin hameet ja tavoittelin goottiutta epäonnistuneesti. Nää housut on muuten edelleen tallessa ja täysin ehjät! Tai no, lahkeet on kuluneet paskaksi jo monta vuotta sitten ja toisessa takataskussa on reikä. Reiän aiheutti saksien säilytys takataskussa. Ulkoilutin näitä aika ahkerasti Röllin kuvauksissa mukavuutensa takia. Katu-uskottavuutta piti kuitenkin pönkittää pinkeillä kumppareilla.

DSC_6413

Äiti yrittää edelleen heittää näitä pois. Tunnearvo on valtava ja ilmeisesti oon osannut, koska housut todellakin on ehjät kaiken metsässä, keikoilla ja ties missä rymyämisen jälkeen. Kangaskin on jotain superlaatua. :) Rakkaushousut.

Tällä hetkellä mulla on koulussa meneillään housukurssi, joten tää muistelu osui aika hyvään kohtaan. Työn alla olevista housuista lisää myöhemmin. Nyt on aika siirtyä nukkumaan.

8 kommenttia:

  1. Mä en voi käsittää, et oot tehnyt housut ja sen korsetin yläaste aikana!!! :D En osaa sanoa ku et vau! Mä en tehnyt käsityötunneilla muuta kuin pyörittelin silmiä :S Sekin oli siitä syystä, että opettaja aina määräsi mitä tehdään yhdessä! Koskaan ei saanut tehdä mitään omavalitsemaa :/ Ainuat vaatteet, jotka muistan tehneeni kässäntunneilla oli yöpaita ja kietasuhame... Nekin tehtiin kaikki yhdessä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo yläasteella aika pitkälle itseoppinut ja meillä oli maailman paras opettaja. Me saatiin myös aika pitkälle päättää itse, mitä tehdään ja se oli kyllä superia.

      Poista
  2. Näitä siun vanhoja ompelutöitä on kyllä mukava nähdä, kiinnostavaa tietää, mitä muut ovat ommelleet nuorempana! :) Ittelläkin taitaa muutamia vanhoja töitä tallessa jossain kaappien syövereissä, tuli itselläkin ylä-aste ikäisenä ommeltua sitä sun tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen kaivelua on kiva harrastaa. Arkistoista löytyy vielä aarteita. :)

      Poista
  3. loving that pic girl ! laiho 2.0 ;)

    VastaaPoista
  4. Äh, mistähän taikoisin just tuon tyyppiset maastohousut? En halua niitä reisitaskuja, sellaset tavan taskut vaan. Näillä tiukoilla kriteereillä en löydä hyviä maastohousuja ikinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyäänhän noita löytää pilleinä ilman reisitaskuja, mutta ne nyt on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Mä en oo koskaan törmännyt kaupassa reisitaskuttomiin camopäntseihin, niin kyllä teettämällä taitaa selvitä helpoimmalla. Hintaa tulee reilusti, mutta saat täsmälleen sellaiset housut, kun tahdot.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.